Asunnottomien jalkapallon maajoukkuetoiminta

Asunnottomien maajoukkue Kööpenhaminan MM-kisoissa 2007
Asunnottomien jalkapallon MM-kisat valtasivat Kööpenhaminan
Järjestyksessään viidennet peräkkäiset asunnottomien jalkapallon MM-kisat järjestettiin Kööpenhaminassa 29.7.-4.8.2007. Viiden vuoden aikana kisat ovat kasvaneet koko maailman kattaviksi isoiksi kisoiksi. Kahden viime vuoden aikana kisoihin on osallistunut jo neljäkymmentäkahdeksan maata. Suomi oli mukana tänä vuonna toista kertaa.
Rauman harjoitusleiri viritti
Suomen joukkueen valmistautuminen huipentui kisojen aattona pidettyyn viikonmittaiseen harjoitusleiriin Raumalla. Tiiviiseen päiväohjelmaan kuului harjoittelua kolme kertaa päivässä valmentajien Iiro Koivulan ja Juha-Pekka Pääskysaaren johdolla. Joukkue pelasi Rauman leirin aikana myös muutamia harjoitus- ja näytösotteluita. Näistä erityisesti mainittakoon tunnetuista raumalaisista koottua joukkuetta mm. Eepi Hämäläistä ja Petri Vehasta vastaan pelattu ottelu, joka keräsi lähes tuhatpäisen yleisön. Ottelun ja tapahtuman avasi urheilu- ja kulttuuriministeri Stefan Wallin.
Suomen joukkue matkusti Kööpenhaminaan perjantaina 27.7.2007. Alkupäivät perjantai ja lauantai kuluivat majoittumisessa, sekä useissa avajaisjuhlallisuuksissa jotka huipentuivat Kööpenhaminan kaupungintalolla lauantai-iltana kaikille viidellesadalle pelaajalle tarjottuun juhlaillalliseen jonka yhteydessä järjestettiin myös lohkoarvonta.
Kivikova alkulohko
Näin jälkeenpäin katsoen Suomi joutui pelillisesti kisojen kovimpaan alkulohkoon, sillä samassa lohkossa aloittivat myös kisat voittanut Skotlanti sekä kolmanneksi sijoittunut Liberia, lohkon neljäs maa oli Australia. Suomen joukkue sijoittui alkulohkon kolmanneksi, joka tiesi pelaamista sijoista 24.-48. Suomen joukkueen tärkein tavoite kisoihin lähdettäessä oli kuitenkin hyvä joukkuehenki ja hauskanpito kentällä, joten ilme ei kenelläkään muuttunut hammastenkiristelyksi, vaan joukkue pelasi hyvällä hengellä aina turnauksen loppuun, jonka lopullisena tuloksena oli sijoitus 28. neljänkymmenenkahdeksan joukkueen kisoissa. Positiivisena asiana mainittakoon myös, että joukkue pystyi pelaamaan lähes kokonaan ilman loukkaantumisia, mikä lienee sekä tehostetun fyysisen harjoittelun, että kisoissa olleen joukkueen fysioterapeutin ansiota.
Hyvät kisat ja katse eteenpäin
Kokonaisuutena kisat olivat menestys. Kööpenhaminan Kaupungintalon aukiolle rakennetun kisa-alueen katsomot olivat täynnä joka päivä, otteluita seurasi kisojen aikana useita tuhansia katsojia. Kannustusta riitti kaikille joukkueille tasapuolisesti. Kaikki joukkueet olivat majoittuneet samaan hotelliin, ja näin pelaajien keskinäinen sosiaalinen kanssakäynti oli vilkasta. Kisojen aikana solmittiin lukuisia uusia ystävyyssuhteita eri puolille maailmaa. Myös legendaarinen Eric Cantona vieraili kahden päivän ajan kisoissa, vetäen mm. jalkapallokurssin, sekä keskustellen ja tutustuen pelaajiin.
Seuraavat asunnottomien MM-kisat järjestetään ensivuonna Australiassa. Suomen joukkue pitää nyt kuukauden mittaisen lepotauon, jonka jälkeen alkaa valmistautuminen Australiaan. Syksyn ja talven aikana pelataan uutta Etelä-Suomen asunnottomien liigaa, johon pyritään saamaan mahdollisimman monta joukkuetta Uudenmaan läänistä. Ensikeväänä järjestetään jälleen valtakunnallinen asunnottomien turnaus, joka toimii myös näyttöpaikkana Australian kisoihin valittavaan joukkueeseen.
Asunnottomien jalkapallotoiminta Suomessa
Suomen asunnottomien jalkapallotoiminta alkoi vuoden 2006 alussa Helsingin Diakonissalaitoksen toimesta. Vuoden 2006 päätähtäin oli Asunnottomien jalkapallon MM-kisat Etelä-Afrikassa. Kisoihin osallistui 48 maata ja Suomen sijoitus oli kahdeksastoista. Vuoden 2006 aikana pääosin pääkaupunkiseudulta koostuneen asunnottomien jalkapallojoukkueen StrayDogin toiminnan piirissä oli mukana jo lähes 40 pelaajaa. Joukkue kokoontui noin kolme kertaa viikossa harjoitusten, pelien ja muun yhdessäolon merkeissä. Toiminnan tulokset olivat rohkaisevia, mukana olleet saivat uutta motivaatiota ja voimaa elämäänsä koulutuksen, työpaikkojen, oman asunnon ja päihdehoidon kautta. Jalkapallo, siihen liittyvät uudet sosiaaliset suhteet ja vertaistuki olivat toiminnan tarjoamia merkittäviä tekijöitä. Yksi toiminnan merkittävä saavutus oli myös toiminnassa mukana olevien henkilöiden päihdehoidon onnistuminen lähes 70%:sesti, kun se perinteisillä, vertaistukea tai muuhun vertaistoimintaan osallistumattomilla päihdehoidossa olevilla henkilöillä on noin 30%.
Vuonna 2007 Suomen asunnottomien jalkapallon maajoukkuetoiminta siirtyi 09 Helsinki Human Rights- säätiön koordinoitavaksi. Vuoden 2007 toiminnan tavoitteina oli asunnottomien jalkapallotoiminnan laajentamisessa koko Suomen kattavaksi toiminnaksi ja osallistuminen Kööpenhaminassa järjestettyihin asunnottomien jalkapallon MM-kisoihin. Vuonna 2007 alkoi Suomen asunnottomien jalkapallon SM-liiga. Suomen asunnottomien jalkapallon SM-liigaa voit seurata http://www.streetsoccer.fi.
Vuoden 2008 tavoitteena on mm. osallistua Melbournessa järjestettäviin asunnottomien jalkapallon MM-kisoihin 1.-7.12.2008. (kts. http://www.homelessworldcup.org)
Lisätiedot:
Toiminnanjohtaja, Mikko Ihalainen, 050 502 7535
Maajoukkuemanageri, Juha-Pekka Strömberg, 050 310 6471
Lisätietoja maajoukkuetoiminnasta myös: http://www.streetsoccer.fi
Suomen asunnottomien jalkapallon maajoukkuetoiminnan päätukijat v. 2006-2008
HELSINGIN DIAKONISSALAITOS OPETUSMINISTERIÖ SUOMEN PALLOLIITTO SAUNALAHTI OYJ
|